sunnuntai 3. elokuuta 2014

Höntsäagsaa!

Hellettä uhmaten suuntasin viime keskiviikona täplätypyjen kanssa naapurikaupunkiin höntsäagilityn merkeissä. Mukana oli Siirin ja Piitun lisäksi Siirin sisko Hetta "isosiskonsa" Aava-labbiksen kanssa ja että meillä oli mukavaa! :)


Hetta kontaktilla

Helteen vuoksi tehtiin vain lyhyitä pätkiä, mutta ne menikin sitten keppejä lukuunottamatta superhienosti! Siiri on nyt tykästynyt puomiin ja meni sinne epäröimättä joka kerta. Alastulossa koin ahaa-elämyksen, kun pohdin miksi sen aina pudottaa takapään maahan vaikka etujalat pysyisivätkin kontaktilla. Totesin, että syy on mun palkkauksessa. Jos annan namin kädestä sivusta, työnnän omalla kropallani Siiriä sivuun ja takaosa putoaa. Kun keskityin palkkaamaan vastakkaisesta kädestä ja alhaalta kääntäen itseäni poispän puomista, pysyi koko Sippe kontaktilla. Blondinkin lamppu välähtää joskus… :) Kokeilin nyt myös hypyn taakse jättämistä ja siitä lähtöä ja se sujui ongelmitta. Kepit vähän takkusi, mutta toisaalta otin niitä lopuksi ja Siiri oli jo vähän herpaantuntut aurinkoisella kentällä. Hyvä fiilis jäi kuitenkin. :)



Piitu oli tapansa mukaan innoissaan nähtyään esteet ja sen menoon ei helle kyllä juurikaan vaikuta. Päästyään kentälle, se hurautti putkeen ihan itsekseen ja vauhtia riitti muutenkin. :) Mentiin hypyiltä putkeen, siitä kepeille ja taas putkeen. Piitu on nykyään melkoinen sählä ja se on Siirin jälkeen niin vauhdikas ohjattava, että olen ihan pulassa. Täytyisi enemmän keskittyä sen kanssa kotona treenamaan rauhassa asioita, jotta saisin tekemisen rauhallisemmaksi. Piitulla vaan oli niin kivaa! :) Hyvin se meni sinne minne mä huidoin, rakas, ihana hömelö. <3 Harmittavasti Piitun menosta ei tullut kuvia.

 

Tavoitetta saatiin, kun Aava kävi näyttämäsä miten ne esteet suoritetaan, on se taitava neiti! :) Lopuksi käytiin vielä kastautumassa järvessä (Aava ainoana ui) ja tehtiin pieni kävely. Kiitos vaan Hetalle ja Aavalle emäntineen kivasta höntsäilystä! :)


Lentävä Aava puomilla



Hyvin onnistui jättö ja lähtö nyt! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti