perjantai 13. kesäkuuta 2014

Omatoimitreenausta ja matkailua

Viime sunnuntaina agsattiin helteisessä säässä omatoimisesti. Porukka kutistui lopulta kahteen ihmiseen ja kolmeen täplikkääseen koiraan, kun mulla oli molemmat täplikkäät mukana. Itse olin ollut edellisenä iltana juhlimassa ystävää uudelle vuosikymmenelle ja aamusta lähtenyt talkoilemaan agi-kisoihin eli ihan terävimmilläni en ollut. Siiri oli myös vähän plaah-meiningillä eikä lämmin halli varsinaisesti auttanut asiaa. Piitu taas oli oma hömelö itsensä ja teki innolla kaikki.



Siirin kanssa otin ensin peräkkäisiä hyppyjä ja harjoittelin ohjauksia erilaisilla linjoilla. Ei ihan putkeen. Mikään. Hosuin ja tein huolimattomasti, joten Siiri meni monesti ohi ja oli ihan kuutamolla. Helpotin ja yritin rauhoittaa omaa toimintaa selkeämmäksi, mutta Siirillä oli jo vähän fiilis kateissa. Muutaman kerran tein keppejä, mutta sitten keskityin leikittämään uudella vinkulelulla ja sen tuomalla vireellä otin hyppy-putki-hyppy -miniratoja. Pääasiassa yritin vaan leikittää sen fiilistä paremmaksi ja pitää itseni myös hyvällä tuulella. Ei todellakaan ollut meidän paras hetki treenata, joten en ottanut mitään uutta enkä edes viime kerralla upeasti mennyttä A:ta etten pilaa sitä.

Piitu pelasti kyllä ihanalla tyylillään treenien fiiliksen. Se oli myös ehkä tavallista rauhallisempi lämmöstä johtuen, mutta aina se agista kuitenkin innostuu. :) Tein keppejä, putkea ja "hyppyjä". Hyppimäänhän Piitu ei oikeasti pysty kunnolla, joten se menee vain sivutelineiden välistä ilman rimoja. Periaatteessa rimat vois olla matalimmalla, mutta koska Piille ne hypyt ei hyvää tee, otan rimat kokonaan pois. Piitu on kyllä kone ja meillä oli superkivaa! :)



Loppufiilis jäi kuitenkin positiivisen puolelle kaikkien osalta. Siirin kanssa me ei selvästi olla vielä oikein valmiita omatoimitreeneihin. Mä tarvitsen ohjausta miten päästä eteenpäin sen kanssa, kun tulee hutilointeja ja jumitusta.



Maanantaina mulla oli ensimmäinen virallinen lomapäivä ja sen kunniaksi lähdin kahden ihanan ystävän kanssa laivalla aurinkoiseen ja lämpimään Tukholmaan päiväksi. Auringon helottaessa pilvettömältä taivaalta kiertelimme kauniin Skanssenin alueella. Reissu oli enemmän kuin onnistunut ja tuliaisina on rusketusraidat. :) Tämän postauksen kuvat ovat siis tältä reissulta.

Viikonloppuna pakkaan typyt autoon ja suunnaksi otetaan Kotka. Seuraavaksi kirjoittelen siis tunnelmia sieltä… :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti