keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Huipputreenit!

Viime sunnuntain agilitytreenit jäi häähumun vuoksi väliin, mutta edellisviikon treenit olikin ehkä parhaimmat ikinä! :) Siiri oli hyvässä vireessä ja teki innolla kaiken mitä eteen laitettiin. Se on nyt muutenkin löytänyt uutta intoa yhdessä tekemiseen ja se näkyy meissä molemmissa rentoutena ja iloisuutena. Tällä kertaa treeneissä oli vain kolme koirakkoa paikalla, jote ne olikin varsinaiset tehotreenit!

Aluksi otettiin hyppysarjaa. Neljä hyppyä peräkkäin korkeudet 40-65cm sekalaisessa järjestyksessä. Tarkoituksena oli saada koirat miettimään millaisilla loikilla hyppäävät, jotta eteen tuleva seuraava estekin selvitään yli. Siiri veti suvereenisti sarjan ees taas, toki matalimpien esteiden kohdalla loikat ois voinut olla pienempiä, mutta meni vähän varman päälle… :)  Tämän jälkeen mentiin rata: kepit - A - hyppysarja. Ei mitään ongelmaa! Mun moka kepeillä sai sekoamaan väleissä, mutta Siiri meni loistavasti.

Seuraavaksi tuli pitempi sarja, johon kuului myös meille uusi este eli pussi. Sanna piti pussia toki auki eikä Siiri sisäänmenoa aristellut yhtään, mutta ulostullessa sen piti aina kiepata pusuttaan Sannaa vaikka kuinka yritin huutaa sen ajoissa seuraavalla esteelle. Sipi the sosiaalisantra… :D Keinukin kuului tähän rataan ja siinä ongelma oli saada Sipin vauhtia pois, jotta se tajuaisi tulla siihen varovasti. Se on edelleen meillä ihan matalalla ja Sipi ei pidä sitä pientä liikettä minään eli pyrkii vauhdilla yli vaan. Ekan kerran vauhtijuoksun jälkeen onnistuin kyllä rauhottamaan menoa ja saatiin hyvät keinut.

Mut yllätti seuraava tehtävä jossa erikorkuiset hypyt oli sivuttain ja koira ohjattiin niille pujottelun tapaisesti ees taas. Yllätys siis oli se, ettei se ollut Siirille niin vaikeaa kuin oli kuvitellut. Moka tuli kun itse en luottanut että se menee ja aloin epäröidä, joten Siiri ei hypännyt vaan kääntyi mun vierelle hakemaan suuntaa. Kun vaan juoksin suoraan käsi ojossa ja käskytin hypyille, homma sujui kyllä. Ihana Sipi! <3

Lopuksi tehtiin vielä rata, jossa oli nämä sivuhypyt ja mä olen niin ylpeä Siiristä! Se meni niin hienosti ja jos itse olisin nopeampi ja selkeämpi, sillä olisi vielä paremmat mahdollisuudet edetä. Oli kyllä niin mahtistreeni! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti