torstai 22. toukokuuta 2014

Lämpöä, kulttuuria ja agsaa

Kaunis Pii Näsijärven rannassa

Kerrankin sain Piitusta nätin seisomiskuvan, joten se pitää heti jakaa! :) Piitu kun näyttää kuvissa useimmiten piestyltä ja nälkiintyneeltä reppanalta eikä lainkaan siltä kauniilta koiralta, joka se on. 

Piitu kävi myös eläinlääkärissä näyttämässä kevään mittaan rintalastan alapuolelle noussutta pehmeää pattia. Olen sitä seuraillut ja mielestäni se alkoi kasvaa tässä kesän kynnyksellä. Onneksi patti vaikuttaisi sinänsä harmittomalta rasvapatilta, mutta sitä tutkitaan syksymmällä uudelleen, kun suunnitelmissa oli muutenkin selän kuvausta ja hammashuoltoa. Hampaissa on jonkin verran hammaskiveä ja olen tavallaan "keräillyt" syitä rauhoittaa ja nythän näitä alkaa olla jo yhdelle kerralle. Toki jos patissa tapahtuu muutoksia, asiaan puututaan aikaisemmin. Nyt eläinlääkärimme ei ollut huolissaan.

 
Siiri lempipuuhassa Nässyn rannassa

Lämpö on hillinnyt täplikkäiden menohaluja melkoisesti ja lenkit on viime päivinä olleet pääasiassa hengailua veden läheisyydessä. Siiri vielä jaksaa juoksennella, mutta ei sekään ihan terässä ole. Viileällä kalliolla makailu kesken lenkin maistuu sillekin paremmin kuin hyvin. Päivällä käppäillään rantoja pitkin, jotta viilennystä ja juotavaa on tarjolla koko ajan, mutta illalla ilman hiukan viilennyttyä oon sitten tehnyt lenkkiä muuallakin. 

Lämpö on pehmentänyt omaakin päätä sen verran, että annan kauniin maiseman kertoa meidän lenkkitunnelmista. :) 


Näsijärvi tyynenä hellepäivänä





Kulttuuripläjäyksen sain, kun lähdin ystäväni kanssa katsomaan Robbie Williamsin keikkaa. Swings Both Ways -show oli todella näkemisen arvoinen! Mies on todellinen viihdyttäjä ja taitaa swing-musiikin esittämisen kyllä. Itse en ole mitenkään erityisesti Robbien fani, mutta musiikistaan olen toki aina tykännyt. Tästä keikasta tykkäsin kovasti, fiilis oli korkealla jopa tuolla katsomon takanurkalla, jonne liput onnistuimme vielä saamaan. Kummoisia kuvia ei kaukaa kännykällä saanut, mutta tuossa silti yksi. Huippu ilta! :)


Ihana, mahtava Robbie Williams
Viime sunnuntaina oltiin taas agsaamassa. Hallissa oli melkoisen lämmin ja se näkyi vähän Siirin löysyytenä. Odotteluajat se makoili mielellään, mutta joi onneksi hyvin ja oli kuitenkin hereillä kun jotain piti tehdä. :)

Tällä kertaa ohjaajamme ei ollut paikalla ja kukin tekikin vuorollaan sellaisia harjotteita, jotka koki tarpeelliseksi tai oli saanut ed. kerralla tehtäväksi. Neuvoja ja apuja saatiin porukan kokeneimmalta treenailijalta. Siirin kanssa otin ensin peräkkäisiä hyppyjä ja 60cm ylittyi nyt myös. Ensin otin muistutuksena pari 40-50cm ylitystä, mutta sitten nostin perimmäisen 60cm:iin. Eka este oli helpotuksena vain 40cm ja siitä saadun vauhdin turvin 60cm meni ongelmitta yli. 

Tämän jälkeen hetsasin Siiriä vähän lelulla ja otettiin suoraa putkea. Tämä sujuikin hienosti ja joka kerralla Siiri sinkosi putkeen epäröimättä ja vauhdilla. Kokeilin myös hypyltä putkeen menoa sekä putken jälkeen hypylle menoa. Parin epäröinnin jälkeen (mun ohjaus!!!) nämäkin sujuivat hienosti.

Keppejä otin molemmilta puolilta pari kertaa. Tämä on Siirille selvästi vähän tylsää, se ei oikein jaksaisi hinkata noita hitaita juttuja... Nyt pitää jotenkin miettiä miten sen saisi pysymään vireessä myös kepeillä, kunnes niihinkin alkaa tulla vauhtia. Ostin uuden vinkuvan lelun, ens kerralla nähdään miten se toimii apuna.

Lopuksi tein vielä peräkkäisiä hyppyjä loivalla kulmalla. Tässä isoin ongelma on jälleen mun ohjauksen kehnous. Siiri kun ei yhtään osaa tietenkään vielä itse hakea esteelle ja mä oon jotenkin auttamatta aina myöhässä tai epäselvä ohjeissani. Treeniä treeniä...

 
Siiri ottaa rennosti agi-treeneissä vuoroa ootellessa





Tällaista tällä kertaa, nauttikaahan lämmöstä ja auringosta! :)

5 kommenttia:

  1. Me ollaan treenattu yli vuosi agilityä eikä olla vieläkään hypitty yli 55cm aitoja älä siis turhan aikaisin korkeita hyppyjä hyppyytä vaan anna koiran kerätä ensin kuntoa. Ettekös te aloittaneet harrastamisen vasta jokunen aika sitten? Muutenkaan en itse tykkää turhaan hyppyyttää korkeita hyppyjä kun se ei ole mitenkään tarkoituksen mukaista. Toki niitäkin pitää ennen kisoja harjoitella tietenkin mutta muuten mieluummin hyppyytän matalemmilla rimoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja lisätään vielä kun tuli pienessä kiiressä kirjoitettua tuo edellinen viesti :) Eli kukin tottakai tekee koiransa kanssa kuten parhaaksi katsoo, itse olen välillä ehkä vähän turhankin varovainen. Tuo 60cm korkea hyppy alkaa kuitenkin olla jo aika korkea niin en halua turhaan niitä hyppyyttää ellen sitten kisoja varten niitä treenaa.

      Poista
    2. Näinhän se toki on, mutta en varsinaisesti ollut miettinyt estekorkeutta treenatessa. En nyt varma ole, mutta jotenkin sellainen tuntuma mulla on, että nämä osaavammat meidän ryhmässä kyllä treenaa 55-60cm esteillä. Ainakin tällä hetkellä Siirin tekniikka on vielä niin raskas ja töksähtävä, etten kyllä ollut ajatellut alkaa hyppyyttää noita korkeita kuin yksittäisinä. Hypyt on mulle niin vierasta aluetta, kun Piitun kanssa ei niitä koskaan päästy oikein treenaamaan.

      Ja kisoja mä nyt en pysty edes ajattelemaan vielä... :)

      Poista
  2. Meillä on esteitten korkeudet treeneissä ministä jättimaksiin välillä :D ihan sillä että koira oppii katsomaan missä rima on eikä vaan totutusti hyppää tiettyä korkeutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo korkeuden vaihtelu on varmasti hyvä ajatus. :) Tää hyppyjen treenaaminenhan meneekin mielenkiintoiseksi, kun on mulle ihan uusi alue. :)

      Poista