lauantai 8. maaliskuuta 2014

Naistenpäivää ihanat naiset!

Naistenpäivän kunniaksi tehtiin Piitun kanssa ihan kahdestaan metsälenkki Nokian metsissä viimeisistä lumista nauttien. :) Piitulla oli niin kivaa, se haahuili, haisteli ja spurttaili selvästi spesiaalihuomiosta nauttien. Ihana mamman Hiippari! <3


Siiri joutui nyt jäämään naistenpäivän viettoon vanhempieni hoivaan, sillä se kävi torstaina sterilisaatiossa ja luustokuvauksissa. Operaatio tehtiin luottoklinikallamme Oivassa tähystämällä ja se sujui kaikinpuolin hyvin. Kolme pientä haavaa on mahassa ja Siiriä ei moiset onneksi kiinnosta/häiritse mitenkään. Lonkka- ja kyynärkuvat lähtivät Kennelliittoon, selkäkuvat otin epävirallisena ja ne olivat kaikin puolin puhtaat eli ei mitään muutoksia. 

Eilen Siiri oli jo normaali sählä itsensä ja illalla tehtiin pieni remmilenkki. Ajattelin sitten, että liikunta voisi aiheuttaa kipua, joten annoin sille puolikkaan kipulääkkeen yötä vasten. Aamustahan tuli sitten ripulit ja nyt Siiri on saanut vain pieniä määriä keitettyä seitiä ja raejuustoa. Masu vaikuttais jo rauhoittuneen, mutta Siiri on nyt selvästi rauhallisempi kuin eilen. Haavat on kuitenkin siistit eikä nyt muutenkaan näy mitään tulehduksen merkkejä eli toivotaan ettei takapakkia toipumiseen nyt tule. Mamman toipilas <3

4 kommenttia:

  1. Hih, Piitu näyttää - uskomatonta mutta totta - iloiselta! Missä on vanha kunnon Ihaa-ilme, se vähän maailman murjoma ja masentunut? :D

    Paranemisrapsutuksia Sipulille ja muuten vaan kevätterkkuja Piitulaiselle!! <3

    VastaaPoista
  2. No se oli niin iloinen kun pääsi pitkästä aikaa ihan kahdestaan ulkoilemaan mamman kanssa! :)

    Sipuli kiittää ja Pii myös! <3

    VastaaPoista
  3. Spesiaalilenkit on parhautta :) Harmi, kun niitä ei jaksa kauhean usein harrastaa.

    Siirille pikaista paranemista! Meidän koirilla kans tuppaa menemään mahat sekaisin noista lääkkeistä. Oiva on muuten meidänkin ns. oma lääkäri ;)

    VastaaPoista
  4. Mä oon kans vähän laiska spesiaalilenkittäjä, mutta ne on kyllä ihania. :)

    Siiri kiittää! Mahakin on toipumaan päin. :) Oiva on kyllä ihan paras paikka. :)

    VastaaPoista