tiistai 10. marraskuuta 2015

Vieraileva tähti!

Viimeisiä päiviä tämän syksyn lomasta viedään ja on ollut kyllä ihana breikki työarkeen! En ollut suunnitellut reissaavani minnekään vaan olevani vain kotona ja tekeväni mitä milloinkin mieli tekee. Ja näin teinkin, päätyen pääasiassa olemaan, ulkoilemaan ja rentoutumaan. Onneksi säätkin ovat suosineet, näitä viimeisiä päiviä lukuunottamatta toki.


Lyhytaikaisen hätämajoitustarpeen vuoksi ihana vieraileva tähti liittyi hetkeksi mukaan menoon! Jasmi on parhaan ystäväni kääpiöpinseri, jo kunnioitettavaan 12 vuoden ikään ehtinyt rouvaskoira. Jasu on jatkuvassa halipulassa ja nälässä... ainakin omasta mielestään! :) Ystäväni saa puolestani lomailla toistekin, hoitopaikka löytyy täältä anytime!


Hieman tosin tarvitsin vanhempieni apua tämän hätämajoituksen järjestämiseen. Jasmin ja Piitun välit on aina olleet hiukan omanlaisensa ja molemmat melko terävinä ja äärimmäisen ahneina narttuina omaavat nopeat reaktiot. Suuri kokoero lisää todellisen loukkaantumisen riskiä mahdollisessa yhteenotossa (joita ei ole koskaan ollut, mutta ne on myös aktiivisesti pyritty estämään). Lisäksi kaksi kättä ja kolme koiraa on kaupunkioloissa melko haastavaa, joten lopulta päädyin antamaan Piitun täksi pariksi viikoksi vanhempieni hellittäväksi. Pikkuisen ehkä loukkaannuinkin miten hyvin Pii tuntui siellä viihtyvän eikä sillä ollut mitään yritystä lähteä kotiin kun vierailuilla siellä kävimme tänä aikana... pah sanon minä! No, oikeasti on ihanaa kun koirilla on tuttu ja mieluisa hoitopaikka eli iso kiitos vanhemmille avusta nyt ja aina! :)


Nyt Jasmi on palannut kotiinsa ja me ollaan taas omalla kokoonpanolla kotona. Selvästi pientä kaipausta on ollut sillä typyt nukkuvat sohvalla kylki kyljessä ja ulkona on melkoiset rallit herkässä. :) Itse palailen loppuviikosta töihin ja toivotan kaikille valoa pimenevään syksyyn! Jasmi näyttää vielä mallia rentoutumiseen! :)



2 kommenttia:

  1. Oi, miten suloinen kaveri teillä on ollut kylässä <3 Varmasti helpompi, että on kaksi koiraa kerralla hoidettavana ;) Kyllä mäkin loukkaantuisin, jos ei kotio olisi kiirettä, mutta toisaalta, onhan se ihanaa koiralle, kun saa olla välillä se ainokainen, vaikka laumaeläimiä ovatkin :) Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasmi on niin ihana ja helppo kaveri, että ilo oli olla avuksi. :) Ja täytyy sanoa, että kun yksin koirien kanssa on, ilman vanhempieni suomaa loistavaa hoitopaikkaa, olisin pulassa ollut monet kerrat. Mukavaa loppuviikkoa teillekin! :)

      Poista