tiistai 10. marraskuuta 2015

Vieraileva tähti!

Viimeisiä päiviä tämän syksyn lomasta viedään ja on ollut kyllä ihana breikki työarkeen! En ollut suunnitellut reissaavani minnekään vaan olevani vain kotona ja tekeväni mitä milloinkin mieli tekee. Ja näin teinkin, päätyen pääasiassa olemaan, ulkoilemaan ja rentoutumaan. Onneksi säätkin ovat suosineet, näitä viimeisiä päiviä lukuunottamatta toki.


Lyhytaikaisen hätämajoitustarpeen vuoksi ihana vieraileva tähti liittyi hetkeksi mukaan menoon! Jasmi on parhaan ystäväni kääpiöpinseri, jo kunnioitettavaan 12 vuoden ikään ehtinyt rouvaskoira. Jasu on jatkuvassa halipulassa ja nälässä... ainakin omasta mielestään! :) Ystäväni saa puolestani lomailla toistekin, hoitopaikka löytyy täältä anytime!


Hieman tosin tarvitsin vanhempieni apua tämän hätämajoituksen järjestämiseen. Jasmin ja Piitun välit on aina olleet hiukan omanlaisensa ja molemmat melko terävinä ja äärimmäisen ahneina narttuina omaavat nopeat reaktiot. Suuri kokoero lisää todellisen loukkaantumisen riskiä mahdollisessa yhteenotossa (joita ei ole koskaan ollut, mutta ne on myös aktiivisesti pyritty estämään). Lisäksi kaksi kättä ja kolme koiraa on kaupunkioloissa melko haastavaa, joten lopulta päädyin antamaan Piitun täksi pariksi viikoksi vanhempieni hellittäväksi. Pikkuisen ehkä loukkaannuinkin miten hyvin Pii tuntui siellä viihtyvän eikä sillä ollut mitään yritystä lähteä kotiin kun vierailuilla siellä kävimme tänä aikana... pah sanon minä! No, oikeasti on ihanaa kun koirilla on tuttu ja mieluisa hoitopaikka eli iso kiitos vanhemmille avusta nyt ja aina! :)


Nyt Jasmi on palannut kotiinsa ja me ollaan taas omalla kokoonpanolla kotona. Selvästi pientä kaipausta on ollut sillä typyt nukkuvat sohvalla kylki kyljessä ja ulkona on melkoiset rallit herkässä. :) Itse palailen loppuviikosta töihin ja toivotan kaikille valoa pimenevään syksyyn! Jasmi näyttää vielä mallia rentoutumiseen! :)



torstai 22. lokakuuta 2015

Syksyn kuulumisia

Sateen ropistessa pitkästä aikaa ikkunaan, on hyvä hetki kerrata menneen syksyn kuulumisia. Aurinkoisten syyspäivien lumoa voi muistella tämän postauksen kuvien avulla, joita olen räpsinyt pitkin syksyä lenkkien lomassa.




Lenkkeilyn lisäksi Siiri on jatkanut agilityä ja syksyn tullen  siirryimmekin harrastamaan TamSK:n uuteen upeaan halliin. Kyllä nyt kelpaa! Siiri onkin aloittanut varsin hyvällä vireellä syksyn treenikauden ja olen saanut tosissani pinkoa, kun vauhtia on alkanut löytyä. Erityisesti viime sunnuntaina oli ihan mahtavaa päästä treenaamaan 2. luokan hyppyrataa ja huomata, että me selvittiin siitä. Valkku-Sannan korjaukset koski vain mun suunniteltuja reittejä oikaisten niitä ajan säästämiseksi ja Siiri selvitti kaikki tarkasti ja vauhdilla, kunhan mun ohjaus vaan oli kunnossa. Niin huippuhyvä fiilis jäi! :)

Piitu pääsi myös viime sunnuntaina vähän höntsäilemään agilityä ja voi sitä tohelluksen määrää! Se murunen on vaan niin innoissaan, että koko touhu meni melkoiseksi sähellykseksi. Parin kerran jälkeen suurin into saatiin hallintaan ja jotain järkevääkin tehtyä ja Piillä oli niin kivaa! :)


Terveyspuolella kuuluu melko hyvää syksystä huolimatta. Piitu hömpöttää menemään omana hömelönä itsenään. Toki takaosa heikkenee hissukseen, mutta melko vähän se toistaiseksi vaikuttaa meidän arkeen. Se tekee edelleen samat lenkit Siirin kanssa ja innostuu herkästi melkoiseen ralliinkin vielä.


Siiristä otettiin keväällä verestä allergiatestit ulkoisten allergeenien osalta ja punkkien sekä homeiden kohdalla näytti postiivista. Ruokintaan ei Siirin herkän suoliston vuoksi nyt lähdetty tekemään muutoksia vaan aloitettiin syyskuun alussa siedätyshoito. Toistaiseksi näyttää hyvältä, joten olen varovaisen toiveikas. Siirin iho ja karva ei ole koskaan ollut näin hyvä syksyllä ilman kortisonia ja toivon todella että tästä vihdoin saadaan lopullinen apu!


Nyt jään odottamaan maanantaina alkavaa lomaa ja toivotan tunnelmallista loppusyksyä! <3

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Tyylikäs ja värikäs Kööpenhamina

Syyskuun puolivälissä vietin pitkän viikonlopun hyvän ystäväni kanssa Kööpenhaminassa. Jännitettyämme pari edeltävää päivää pääsemmekö ylipäätään matkaan mielenilmauksen vuoksi, itse matka sujui varsin leppoisasti. Väsymys tosin painoi yli vuorokauden valvomisen jälkeen (ei enää aamulentoja!) perjantaina, mutta kunnon yönet erittäin kivassa pienessä hotellissa auttoivat tähän ja lauantaina olo oli mitä rentoutunein.

Mitään suurempaa tarkoitusta matkalla ei ollut, kunhan kävimme ihastelemassa tätä varsin kaunista ja kompaktin kokoista kaupunkia. Päädyimme haahuilemaan ympäriinsä Nyhavnin kaunista miljöötä ihastellen sekä Tanskan kuninkaallisten historiaan Rosenborgin linnassa ja Amalienborgin palatsissa tutustuen. Pientä shoppailuakin tuli tehtyä ja tietenkin Tivolissa hiukan viiniä maisteltua, mutta pääasiassa rentouduimme ja söimme hyvin! :)

Kööpenhamina on loppujen lopuksi melko pieni ja sopii siten loistavasti pitkän viikonlopun matkakohteeksi, suosittelen! :)

Värikästä Kööpenhaminaa kauneimmillaan
Amalienborgin palatsia
Hallitsijapari hääpäivänään
Tivolia iltavalaistuksessa
Tivolin herkkuja
Pyöreä torni
Kööpenhaminan kattojen yllä
Rosenborgin linna
Upeita seinätekstiilejä Rosenborgissa
Rosenborgin linnasta
Kaunis, aurinkoinen ja värikäs Nyhavn
Nyhavn
Nyhavn
Rosenborgin linnan puistoa

lauantai 29. elokuuta 2015

Kesälomamuisteloita

Niin se kesäloma tänäkin vuonna kiisi ohi ja arkeen paluu oli edessä... Tämä postaus piti tulla ENNEN töihin paluuta, mutta yleisurheilun MM-kisat on vieneet tämän penkkiurheilijan nyt niin mennessään, että työt ehtivät jo alkaa. Vaan mitäpä tuosta, tässä tulee nyt kesälomamuistelot elokuulta 2015 kuvin. Aikajärjestys ei ole välttämättä ihan kohdillaan, mutta kukapa lomalla ajasta niin välittäisi. :)

Näiden kesäkuvien myötä ihanaa alkusyksyä! :)


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Superfoodia ja mielenrauhaa

Pikainen juttu täältä loman keskeltä... Me käppäillään typyjen kanssa usein metsässä, tänään viimeksi ja pohdin siinä kävellessäni metsän ihanuutta ja sen merkitystä mulle. Metsä on itselleni rauhoittava paikka ja tykkään älyttömästi seurata ja haistella sen muutoksia vuodenaikojen vaihtuessa. Tällä hetkellä parasta on puiden väleistä siivilöityvä valo, vahva kesäisen metsän tuoksu ja perisuomalainen superfoodi eli MUSTIKAT! :)

Mustikat on nyt juuri niin hyviä, että niitä voisin pistellä suuhuni vaikka millä mitalla! Ja samaa mieltä on täplätypyt, ne syö innoissaan varvut tyhjäksi samalla kun mä yritän saada osan omaankin suuhuni tai ihan ämpäriin asti. :)

Menkäähän siis ihmiset metsään nauttimaan tuoreista, sinisistä ja niin makeista marjoista ja rauhoittukaa samalla arjen pyörityksen keskellä. Me jatketaan typyjen kanssa lomailua ihanassa kesäsäässä! :)

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Sateita ja loman odotusta

Viileä kesä mennä jolkottaa eteenpäin vaikka välillä tuntuu, ettei se ole edes kunnolla alkanut vielä. Vaikka en ole tukahduttavien helteiden ystävä, alkaa tämä jatkuva haalea lämpö tuntua tylsältä ja kaipaisin kuitenkin edes hetkeksi kunnon lämpöä ja aurinkoa. Syksyksikään ei ole tiedossa mitään aurinkolomailua eli nyt toivoisi saavansa vähän valoa varastoon pitkän syksyn varalle. Huoh.


Täplätypyt tahtoisi myös lämpöä, että pääsisivät nauttimaan lämmöstä pihassa ja makoilemaan auringossa. Lenkkeily on ajoittain myös melko haastavaa kun vesisade ei oikein ole kummankaan mieleen… Erityisesti Siiri on melkoisen järkyttynyt aina kun se raahataan sateessa ulos. No, onneksi agility kuitenkin sujuu vaikka välillä ropisisi sadettakin niskaan!

Mulla olis vielä viikko töitä ja sitten alkaisi kauan odotettu LOMA! Lomailu alkaakin tehokkaasti pohjoisesta saapuvien vieraiden kanssa touhuten ja täplätypytkin taitavat saada Rölli-herran kaverikseen. Sitä odotellessa puristan nyt tiukan työviikon vielä pakettiin.

Aurinkoa toivotellen...


torstai 25. kesäkuuta 2015

Muistoja alkukesältä

Laiskaa on nyt tämä blogin päivitys vaikka tapahtumiakin olisi ollut. Nyt on vaan jotenkin ollut kevään ja alkukesän ajan niin paljon paletilla, ettei aika yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Tässä nyt kuitenkin koostetta alkukesän touhuista…

Synttärisankarille suunnistusta :)

Toukokuun lopussa vietettiin jo perinteeksi muodostunut Menttaalileiri. Siirin pentuesisaruksista, niiden ihmisistä ja perheiden muista koirista koostuva sakki kokoontui tällä kertaa Vihtiin. Pitkän viikonlopun ajan saimme nauttia ihanien ihmisten seurasta, hyvästä ruuasta ja koiramaisesta touhuilusta. Koiratkin sai oikein luvan kanssa rallata vapaana pitkin pihaa eli viikonloppu oli kaikinpuolin onnistunut. Menttaaliolympialaisetkin taas kisattiin ja tällä kertaa voittaja oli yksi wannabe-menttaaleista eli Anssi! :) Tämän postauksen kuvat ovat tämän viikonlopun satoa.



Kesätapahtumat jatkuivat Dalmatiankoirayhdistyksen järjestämällä rally-toko-illalla kesäkuun alussa Akaan Viialassa. Kouluttajana oli loistava Päivi Nummi Lemmikkipalvelu Koiranpäivistä ja illan teemana oli lähdöt ja häiriöt. Koko illan haastavimmaksi osuudeksi mulle osoittautui perille löytäminen, mutta oli se kokonaisuus lopulta kaiken sen harhailun arvoista! :) Mukanani oli molemmat täplät ja erityisesti Piitu oli huimassa vireessä. Piitullahan tietynlainen terävyys tuo mukanaan hyvää treenivirettä ja ai että sen kanssa oli kiva tehdä hommia! :)

Edistyneempien porukka aloitti ja tähän osallistuin Siirin kanssa. Siirin suorittaminen oli iloista ja tasaisen varmaa. Leikitin sitä tiheästi joka välissä, joten sain sen virettä pidettyä hyvänä koko ajan. Siirin vahvuus näkyy juuri häiriöissä kun sitä ei juuri mikään häiritse. :)
Piitu suoritti myös oman osuutensa mallikkaasti. Häiriötreenin jälkeen kouluttaja totesi, että Piitulle on selvästi olemassa yksi ihminen maailmassa ja se olen minä. Näinhän se on... Piitu is my first one and I'm the one for Piitu. And we both know that. <3

Lopuksi suoritettiin kisanomaisesti rata. Siirin vire oli edelleen hyvä ja vaikka se lähdössä vähän haahuili, rata jopa parani loppua kohti, mun ehkä pienoiseksi yllätykseksi. Piitu teki alusta loppuun iloisella touhulla ja keskittyi yllätävänkin kivasti. Itselleni on aina yhtä hupaisaa seurata ihmisten suhtautumista Piitun kuurouteen, kun se itselleni on jo niin tuttu juttu. Nytkin koko hallillinen ihmisiä seurasi hiirenhiljaa meidän suoritusta, joka sekin luonnollisesti oli hiljainen. :)



Agilitystä oli muutaman viikon tauko ja taas oli todettava, että nuo tauot tekevät Siirille vain hyvää. Pari viikkoa sitten palattiin agin pariin vesisateessa... Odotuksiin nähden treenit meni hyvin, ilmeisesti tauon ansiosta. Namipalkka on nyt  oikeastaan täysin korvattu lelulla ja se auttaa kyllä Siirin vauhdin lisääntymiseen ja vireen säilymiseen. Koko tuntia se ei vieläkään kanna, mutta on selvästi parantunut. Kesä mennään nyt vielä näiden epävakaiden säiden armoilla, syksyllä päästäneen upouuteen halliin eli sokerista tehty Siirikin on taas tyytyväinen... ;)

Ihanaa kesän jatkoa, toivotaan lämpöä ja aurinkoa lisääntyvässä määrin! :)

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kevätretki vihreälle saarelle

Pari viikkoa sitten toteutin yhden haaveeni ja matkasin vihreälle saarelle eli Irlantiin. Voitaneen sanoa, että tuuria oli matkassa sillä juuri nuo neljä päivää tuo kaunis saari  kylpi keväisen lämpimässä auringossa ja huikaisevan sininen taivas oli pilvetön.





Majoituimme Dublinissa ja pakko on myöntää, ettei se ensi silmäyksellä saanut ihastumaan. Dublin oli epäsiisti ja rähjäinen, tunnelmaltaan arvaamattoman oloinen ja hiukan alakuloinen. Vaan pikkuhiljaa pubin tunnelma, täydellisen herkulliset siiderit ja se upea musiikki sai tämänkin matkaajan sydämen sulamaan.

Lopulta emme paljon aikaa Dublinissa viettäneet vaan teimme päiväseltään retkiä lähiympäristöön. Howth oli upea paikka kalasatamineen ja huikaisevan hienoine kallioineen. Siellä patikoimme päivän piikkihernepensaiden makeasta tuoksusta ja auringosta nauttien.



Dun Laoghaire oli hiukan pettymys. Odotin ehkä liikaa Howthin kaltaista paikkaa, mutta sainkin eteleäeurooppalaiselta rantakadulta näyttävän hienostokylän. No, ei silti voi valittaa syödessään mansikoita ja marenkia laiturin reunalla auringon kimmeltäessä meren aalloilla...



Kolmantena päivänä siirryimme päiväksi Britannian puolelle ja junailimme Belfastiin. Pääkäyntikohteemme oli Titanic-museo, joka oli mahtava kokemus. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan siellä, jos sattuu piipahtamaan Belfastissa. ;) Loppuillan vain kävelimme ympäriinsä kaunista kaupunkia katsellen ja kävimme herkullisella illallisella ennen junan lähtöä takaisin Dubliniin.


Kaiken kaikkiaan hieno reissu upealle saarelle eikä varmasti viimeinen, tuhannet kiitokset taas matkakumppanille! <3 

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Pääsiäismuistoja, agiliitoa ja jäiden lähtöä

Pääsiäinen me vietettiin tänä vuonna veljeni perheen luona Oulun seudulla auringosta ja hyvästä seurasta nauttien. Meren jäällä pääsi vielä hyvin tallustelemaan ja siitäkös typyt otti ilon irti. Menossa oli jälleen myös mukana Rölli-serkku ja irtosipa ikääntyvästä herrasta vielä riekkuseuraakin. :)



Täällä etelässä kevät on jo edennyt ihanan pitkälle. Aurinkoiset kevätpäivät antavat jo pientä lupausta lähestyvän kesän lämmöstä. Muutama päivä sitten me täpläneitojen kanssa ihasteltiin jäiden lähtöä Näsijärven rannassa. Onneksi fiksut täplikkäät eivät edes yrittäneet sohjoiseen rantaveteen vaan tyytyivät ihastelemaan huikaisevan sinistä järveä mamman kainalosta rannalta.

Jäiden lähtöä Näsijärvestä

Sunnuntaina korkattiin agilityn ulkokausi. Sää ei ihan täysillä suosinut, mutta sade onneksi taukosi treenien ajaksi. Tällä kertaa meitä oli vain kolme koirakkoa mukana, joten tehtäviä tuli paljon ja Siirin vire tuppasi lopussa hiipumaan. Uutena asiana harjoiteltiin takaaleikkausta ja tässä ongelmaksi koitui Siirin irtoamattomuus. Onnistumisia kuitenkin saatiin heittämällä lelu esteen toiselle puolelle ja muutenkin lelulla sain Siirin laimeaa virettä ylemmäs viimeisissä tehtävissä. Hyvät treenit kaikkiaan ja sekä Sipi että minä oltiin ihan puhki moisesta aivotyöskentelystä! ;)

Nyt nautitaan keväästä ja vajaan viikon päästä alkavasta lomasta, jota siirrynkin viettämään vihreälle saarelle... ;)

Tunnelmaa Oulun Nallikarista
Tunnelmaa Oulun Nallikarista