keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Pääsiäismuistoja, agiliitoa ja jäiden lähtöä

Pääsiäinen me vietettiin tänä vuonna veljeni perheen luona Oulun seudulla auringosta ja hyvästä seurasta nauttien. Meren jäällä pääsi vielä hyvin tallustelemaan ja siitäkös typyt otti ilon irti. Menossa oli jälleen myös mukana Rölli-serkku ja irtosipa ikääntyvästä herrasta vielä riekkuseuraakin. :)



Täällä etelässä kevät on jo edennyt ihanan pitkälle. Aurinkoiset kevätpäivät antavat jo pientä lupausta lähestyvän kesän lämmöstä. Muutama päivä sitten me täpläneitojen kanssa ihasteltiin jäiden lähtöä Näsijärven rannassa. Onneksi fiksut täplikkäät eivät edes yrittäneet sohjoiseen rantaveteen vaan tyytyivät ihastelemaan huikaisevan sinistä järveä mamman kainalosta rannalta.

Jäiden lähtöä Näsijärvestä

Sunnuntaina korkattiin agilityn ulkokausi. Sää ei ihan täysillä suosinut, mutta sade onneksi taukosi treenien ajaksi. Tällä kertaa meitä oli vain kolme koirakkoa mukana, joten tehtäviä tuli paljon ja Siirin vire tuppasi lopussa hiipumaan. Uutena asiana harjoiteltiin takaaleikkausta ja tässä ongelmaksi koitui Siirin irtoamattomuus. Onnistumisia kuitenkin saatiin heittämällä lelu esteen toiselle puolelle ja muutenkin lelulla sain Siirin laimeaa virettä ylemmäs viimeisissä tehtävissä. Hyvät treenit kaikkiaan ja sekä Sipi että minä oltiin ihan puhki moisesta aivotyöskentelystä! ;)

Nyt nautitaan keväästä ja vajaan viikon päästä alkavasta lomasta, jota siirrynkin viettämään vihreälle saarelle... ;)

Tunnelmaa Oulun Nallikarista
Tunnelmaa Oulun Nallikarista

4 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia! Ja oi, kevät - tämä se on ihmisen parasta aikaa! <3 Etenkin, jos sitä pääsee viettämään vihreään Irlantiin. Joten eipä muuta kuin hyvää matkaa meille! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä! Oisin kade jos en ois toinen meistä! :D

      Poista
  2. Oih, ihania hanki- ja aurinkokuvia :) Mukavaa reissua teille! Tekee niin hyvää loma tähän vuodenaikaan! Kesälomiin kuitenkin vielä jokunen viikko... tai kuukausi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kevät on ihanaa, oli myös mukava palata pohjoisemmassa hetkeksi vielä talviseen tunnelmaan. :)

      Ja kiitos, loma tulee todella tarpeeseen! :)

      Poista