lauantai 19. heinäkuuta 2014

Täplikästä leireilyä

Viime viikonloppuna vihdoin suunnattiin kauan odotetulle dalmisleirille Ruovedelle Haapasaaren lomakylään! Aurinkoinen ja lämmin viikonloppu täynnä täpläkoiria ja niihin hurahtaneita ihmisiä ei voi mennä pieleen eikä todellakaan mennytkään. Aivan huippukivoja ihmisiä ja koiria, sunnuntaihin mennessä alkuun arastelleet tai räksyttäneetkin koirat olivat jo hyvin mukana. Meidän mökissä asusti menttaali-jengi eli Siiri ja sen veli Hessu ja sisko Hetta, lisänä tietty Hessun "isoveli" Anssi sekä näiden ihanat ihmiset Tanja ja Katja. Kirsikkana kakun päällä hääri Pii, joka järjesti aina aamuviideltä yleisen kaaoksen mökissä, kuten sen tapana on… :D


Lauantaiaamuna syntynyt alpakka emänsä kanssa

Yllättävintä mulle oli, miten vähän koirat lopulta välitti ihan mökin edessä asustelevista alpakoista ja vuohista. Mikäli joku otuksista tuli aidalle, ne haisteli niitä varovasti, mutta muuten ne ei niitä kyllä juuri huomanneet. Yleistä sekasortoa aiheutti ajoittain hyvinkin rohkea ja ilkikurinen kili, joka karkaili aitauksesta yhtenään. La-iltana se istui jopa meidän pöydässä vesimeloonia kerjäten… Söpö kuin mikä!

Kili herkuttelee
Perjantai-iltana tutustuttiin toisiimme, mutta lauantaina päästiin asiaan. Aamupäivällä treenattiin rally-tokoa Tiaisen Tarjan ohjauksessa ja hyvät minitreenit sainkin Siirille. Piitun kanssa lähinnä höntsälin, mutta se hosui ja häselsi, joten yritin ottaa vain rauhallisia juttuja. Tämä sai sen vaan keskittymään huonommin, joten annoin sen sitten toheltaa aikansa ja vaihdoin Siiriin. Siiri teki hyvin, harjoiteltiin pääasiassa meidän läksyjä, mutta kokeiltiin myös mm. spiraalia, joka olikin aika hauska.

Iltapäivällä suunnattiin metsään ja harjoiteltiin PEKO-hakua. PEKO tarkoittaa pelastuskoiraa eli tätä harrastavat ihmiset treenaavat koiriaan oikeasti pelastustehtäviin viranomaisten avuksi. Piitu jäi mökkiin lepäämään, mutta Siiri pääsi muutaman kerran etsimään ihmisen ja taitavasti se hokasi mistä niitä juustoja ja kehuja saa. Hienosti kaikki muutkin täplät löysivät "kadonneet" ja lopuksi Anssi ja Allu, jotka jo ovat kokeneita harrastajia, näyttivät meille miten homma hoidetaan. Upeat täpläpojat tärkeän lajin parissa! :)

Hetta, Katja ja Anssi 
Perinteinen Teräsdallu oli mukana tänäkin vuonna ja lauantaiaamuna ohjelmassa oli nakinsyöntiä. Siiri aloitti juustolla, sille kun ei nakit sovi. Noin kahden metrin välillä oli jonossa toisella puolella juustoja, toisella juustonaksuja ja lopussa vielä molemmissa päissä lautasilla isommat kasat näitä. Siiri otti rauhallisesti eikä meidän aika päätä huimannut. Toisaalta päästyään lopulta jyvälle, Siiri olisi imuroinut naksutkin jos olisi saanut! :) Piitu hoiti homman sille ominaisella vauhdilla ja nakit ja naksut katosi tehoimurin vimmalla! :) Toisena osakilpailuna illalla oli tavaroiden kantoa. Pisteitä sai 3, jos tavarat kulkivat koiran suussa, 2, jos ihmisen suussa ja 1, jos ihminen kantoi ne kädessään. Siiri yllätti kantamalla kaikki muut paitsi teräksistä ruokakuppia (jota muuten kukaan koirista ei ottanut suuhunsa), joten nappasin sen sit omaan suuhuni. Piitu kantoi palkkauspatukan ja vesilelulun, mutta muut (kepin, narulelun ja ruokakupin) sain kanniskella itse, kuppi taas suussa. :)

Lauantai-iltana koirat kuorsasi mökeissä tyytyväisinä ja ihmiset suuntasi iltapalan jälkeen saunomaan ja uimaan. Juttua riitti asiasta ja asian vierestä pitkälle yöhön...

Sunnuntaina jatkui aamiaisen jälkeen Teräsdallu, jossa oli vuorossa jälleen nopeuskisa. Korista toiseen oli kuljetettava kyniä yksi kerrallaan, kaataen välillä pulloja matkalta yksi kerrallaan. Koira sai olla kytkettynä tai vapaana, mutta sen piti pysyä n. puolen metrin säteellä ihmisestä. Tämä hoitui kaikilta ilman suurempia vaikeuksia. Viimeinen osakilpailu oli match show, jossa oli myös ulkopuolinen tuomari. Sekä Siiri että Piitu voitti oman parinsa eli sai punaisen. Punaisten kehään Siirin vei sen hovihandleri Marjo ja mä liitelin mukana Piitun kanssa. Piitu esiintyi niin hienosti ja jäi viimeisenä ulos neljän parhaan joukosta. Siiri voitti punaiset ja lopulta vielä sinisten parhaan ollen näin kaikkein kaunein. Mahtavaa Sipi ja Marjo! :)

Siiri, Peppi ja Exxo tuomarin tiukassa syynissä match showssa
Teräspentu 2014 oli naapurimökin ihana Ruska ja Teräsdalluja tuli tänä vuonna kaksi. Samoilla pisteillä saman perheen Pimu ja Exxo jakoivat ykkössijan ja näin päätettiin ensimmäistä kertaa julistaa kaksi Teräsdallua. Molemmat hienot pilkut kyllä ansaitsivat tittelinsä! :) Paras vääränrotuinen oli lapinporokoira Lupu, joka hienosti selvisi dalmisten joukossa isäntineen. :)

Teräspentu 2014 Ruska ja Niina
Väsyneenä ja onnellisena lähdettiin lounaan jälkeen kotimatkalle kaikki tahoilleen. Kaikkien mielessä siinteli jo ensi kesä ja uusi mahtava dalluleiri! Tuhannet kiitokset järjestäjille Tanjalle ja Marjolle! Kiitos myös kaikki ihanat ihmiset mahtavine koirinenne! Kunnes jälleen tapaamme… :)

Pii seuraa tarkasti nakki-kisaa

2 kommenttia:

  1. Oli varmasti mukava leiri! Jospa sitä taas vaikka ensi vuonna yrittäisi keretä mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli taas kerran kyllä tosi kivaa, kannattaa yrittää ehtiä ensi vuonna mukaan! :)

      Poista